Eräjormailua ja muuttolaatikoita

Tuli sitten viikonloppuna käytyä mökillä, ihan vaan pikaiseen makkaranpaistossa. Tarkoitus oli varata sinne vähän enemmän aikaa mutta..

Erehdyttiin Tonin kanssa päikkäreille, kun pojat nukkuivat, kun kohtahan ne kuitenkin heräävät. Yhden jälkeen menivät unille ja Toni oli ensimmäinen meistä joka heräsi - puoli viisi. Ohhoh.

Siispä pikapuoliin autoon ja matkaan.
Perillä..

tulentekoa
savua
makkaraa..

Minä sitten rakastan tulentekoa ja olen miltei mustasukkainen ruokkimastani tulesta, siihen ei enää muilla ole asiaa koskea. Pyro-Mari :P

Pojat saivat ravata metsässä ja rannalla, intoa täynnä kuin ilmapallot. Voi miten en malta odottaa, että päästään uuteen kotiin, missä sentään on oma piha. Vähän enemmän tekemistä kuin tässä rivarissa, luulisin.

Sunnuntaina alkoi todellinen pakkausrumba. Kylläpä muuten keittiössä on tavaraa! Surutta heitin turhaa kamaa roskiin ja kierrätykseen viedään sinne kelpaava kama, mille itsellä ei enää ole käyttöä.



Millään ei malttaisi odottaa.. Enää viikko. :)

Kun kaikki suoraan sanottuna kusee

Tiedättehän päivät tai kaudet, kun kaikki suomeksi sanottuna kusee? Tässä parina päivänä on ollut vähän sellaista fiilistä ilmassa.

Eilinen alkoi näyttää todellisen karvansa, kun sain työpäivän päätteeksi tietää, että toissä tehdään uudelleenjärjestelyjä. Saas nähdä miten äijän (ämmän) käy ja töitä riittää. Kotiin tultuani alettiin tekemään ruokaa - karppipizzaa ja suklaa-kookoskakkua, karppiherkkua sekin. Ei olisi pitänyt ahnehtia: onnistuin polttamaan uunissa

pizzapohjan
muffinssit
kakun

Kaikki vuorollaan.

Kesken hommien poikien isä soitti, ettei pääse iltalaivaan Ruotsissa eikä voi ottaa poikia lauantaina, mikä oli alkuperäinen suunnitelma. Toivoin pääseväni pakkaamaan, mikä olisi hivenen helpompaa, kun ympärillä pyörisi vain yksi lapsi kolmen sijaan. Pöh, siinähän unelmoin.

Lisäksi minulla on silmätulehdus, joka ei ala talttua tällä toisellakaan kuurilla eli ensi viikolla on näillä näkymin reissu KYSiin, koska Varkaudessa ei ole päivystävää silmälääkäriä. Tuskaa.

Ja sitten se, miksi kirjaimellisesti alkoi tuntua siltä, että homma kusee. Pojat menivät äsken päikkäreille ja Joni hetken päästä ilmoittaa, että hänen peittonsa on märkä. Nuorempi kullannuppuni, tämä älyn riemuvoitto, oli päättänyt ilmeisesti hauskuttaa Jimiä ja oli pissinyt Jonin peitolle.

Vahingossa.

Pikkarit eivät olleet kastuneet, koska ne oli ehditty laskea alas.
Eli vahingossa?

Huoh. Antakee armoo.

Tulossa vanhaksi?

Kävin tuossa kamun kyydillä toisen kamun tupareissa. Ei, itse en ollut ottanut mitään, mentiin muuten vaan kimppakyydillä. Meno näytti olevan hilpeää ja oli kiva nähdä kamuja, joita ei enää nykyään niin usein näe. Vierailumme kesti tosin vain tunnin (joka hujahti nopeasti), koska oli pakko ehtiä kotiin vielä saunomaan "hyvissä ajoin".

Kyytiä odotellessani (noin tunnin myöhässä sitten tuli :P) mietin, josko ilmoittaisi, että joutuu passaamaan sen pikkuruisenkin käynnin. Väsytti ja sohva tuntui niiiiin mukavalta paikalta. Hieman yllätyin tästä uudesta puolestani, ettei tullut kamala harmitus, olenhan kuitenkin ennen tykännyt olla paikalla kun jossain jotain tapahtuu. Onko se tämä ikä vai mikä, että tuntemukset muuttuvat?

Noh, nyt istun taas tässä kotisoffalla ja suunnittelen saunaan menoa. Rauhallinen (lasten nukahdettua) perjantai-ilta ja huomenna ei ihan niin aikainen herätys, ihanaa.. Saunan jälkeen vähän vielä istuskelua ja sitten oman kullan kainaloon tuhisemaan. Tämä se vasta on elämää. <3

Juu, olen vanhenemassa. Ei haittaa. :D

Jotain meistä..

Haksahdin sitten minäkin tähän bloggaamisen maailmaan aikani muiden blogeja luettuani. Noh, kerrottakoon täten jotain meistä..

Minä olen siis Mari, 32-vuotias kahden pojan äiti. Leipätyökseni ajan kuorma-autoa, kavereiden kesken jaan tavaraa. (Kaksimieliset repivät tästä oivaa huumoria ;P) Työstäni pidän kovin, vaikka se välillä vähän rankkaa onkin. Huumorintajuinen ja rento työyhteisö kuitenkin se, miksi työssäni viihdyn. Lisäksi työtä saa tehdä melko itsenäisesti ja suunnitella hommansa ja ajojärjestyksensä, kunhan ottaa tietyt asiat huomioon. Unelma-ammatti, sitä tuo autoilu minulle on. <3

Pojat.. Jose pyörii parhaillaan tiukan uhmiksen kourissa - välillä on hykerryttävää ja välillä raivostuttavaa seurata, kun toinen ei itsekään tiedä mitä haluaa, mutta silti pitää kiukuta. Poika on niiiin tullut äitiinsä. ;) Hyvä huumorintaju, lyhyt pinna mutta muuten oikein aurinkoinen luonne. En malta odottaa murrosiän yhteenottoja..
Joni taas on äidin herkkis. <3 Juuri eskarin aloittanut, välillä jo niin ison tuntuinen poika. Elämä on jatkuvaa taistelua; Turtleseja, Bakuganeja, Bionicleja.. you name it. Mä olen niin luotu poikalasten äidiksi, saa nähdä mitä tapahtuu, jos joskus tytön saisin. :D
Tonin poika Jimi taas tuntuu niin helpolta näihin omiin verrattuna. Yhdessä ollessaan pojat tosiaan lyövät "viisaat" päänsä yhteen ja meteli on jotain infernaalista. Yllättävää itselleni on ollut se, miten paljon saa töitä tehdä, että tuollainen pieni ihminen päästää aidosti lähelleen ja millaisia tunteita myös itsestään löytää tällaisissa uusissa tilanteissa. Elämä opettaa. :)

Siitä päästäänkin seuraavaan aiheeseen: tilanpuutteeseen, joka onneksi loppuu kohta. Muutto ok-taloon häämöttää jo parin viikon päässä. Millään en malttaisi odottaa.. Sisustamista, maalaamista, remonttia, pihatöitä, halonhakkuuta, takan lämmittämistä. Ihanaa.

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, Toni. <3 Kumppanini, jolla luojan kiitos löytyy hermoja kestää ailahteluitani. (Sisko muuten joskus sanoikin, että voisin hyvin olla nimeltäni Aila.. *hmm*) Kaksi vuotta tässä ollaan ukkelin kanssa toisiamme katseltu ja tultu siihen tulokseen, että hyvä tästä tulee. Kun ei etsi, löytää. Niin meille kävi ja hyvä niin. <3