19. elokuuta 2010

Pienempi mussukkani




Päätin, että Jose saa olla tässä kotosalla vielä muutaman kuukauden, enkä vie häntä enää päiväkotiin, jossa vietti päivät ollessani vielä töissä. Toisaalta, tuohon paikkaan meillä ei sinällään oikeutta olekaan nyt, koska vuorohoitoon ei ole subjektiivista oikeutta. Itse olen sairauslomalla äitiysloman alkuun saakka tuon reistailevan selkäni takia.

Mikäs tässä, saapahan Jose vähän "äiti-aikaa" ja kuitenkin käy seurakunnan päiväkerhossa muutaman tunnin tiistaisin ja torstaisin. Lokakuusta on haettu paikkaa lähempään päiväkotiin, joka olisi Jonin koulumatkan varrella. Tarkoitus siis, että Jose kävisi siellä pari-kolme kertaa viikossa Jonin koulupäivän ajan. Saanpahan sitten vauvan tultua vaikka nukkua jokusen tunnin, jos väsymystä on. Ja onhan Josekin jo viisi, joten kaverinkaipuu iskee kyllä, jos liikaa samoja nurkkia pelkästän äidin kanssa katselee.

Aamulla ollaan menty isoveljeä saattamaan kouluun ja iltapäivällä sitten vastaan. Josella tuo odottelu koulun pihassa sujuu joutuisasti, jonka kuvasta varmaan voi päätellä. :D

12. elokuuta 2010

Suuri päivä




Tänään oli suuri päivä. Ensimmäinen lapseni aloitti koulutiensä. Ollaan ihan uuden asian edessä, äiti ja poika.


Pikaisen luokkaan vilkaisun jälkeen meidät aikuiset ajettiin pois ja tuoreet ekaluokkalaiset jätettiin tutustumaan uusiin asioihin. Kun menin Jonia vastaan koulupäivän jälkeen, oli keltanokka jo kävelemässä vastaan. Äidin pieni, suuressa maailmassa. :')

Jännä nähdä millainen tästä syksystä muodostuu. :)

Keittiöhommia

Touhuilin tuossa "joutessani" keittiössä. Nyt vannoin, et hetken aikaa yritän olla vaan, enkä aloita mitään uudistuksia. Sen verran tässä on oppinut itseään tuntemaan, että aloitan näköjään seuraavan huoneen, kun edellinen on vielä kesken. Kun ei vaan malta odottaa. Eteisen muutoksen loppusuora häämöttää, väliovi pitäisi maalata vielä kertaalleen ja laittaa ovenkahva paikalleen. On varmaan liian kiire, eikä enää yhtään kiinnostakaan. :D

Joka tapauksessa, keittiössä tein sellaista pikku duunia, että yksi seinä vaihtoi väriä grafiitinharmaaseen (on muuten herrrrrrkullinen väri), ikkunan edessä olevan pöytätason hioin ja kuultolakkasin valkoiseksi (ei maalatusta erotu - en omasta mielestäni saanut tasaiseksi, niin vedin sitten jokusen kerroksen :P) ja välitilan laatta vaihtoi väriään kiiltävän mustaksi.

Muuta en voi sanoa, kuin että: "Me like." (Vihdoinkin.)



1. elokuuta 2010

Eteisen muutos

Alusta asti minua on häirinnyt se ensivaikutelma, jonka kodistamme saa, kun meille saapuu. Tuttuun tapaan ulkoeteinen oli mäntyvoittoinen, kuten koko talo oli, silloin kun tähän muutettiin.

Jonkun auringonpistoksen saaneena (pahimmilla helteillä :D ) sain puuskan uudistaa tuon mökkimäisen näkymän toisenlaiseksi. Paneelit saivat jäädä mutta pensseli ja tela viuhuivat tuttuun tapaan. Maalarin valkolakalla eteisen ilme raikastui roimasti. :)

Eteinen nyt:


Ikkunan viereen voisi laittaa jotain, kun vain keksisin, mitä..

Tässä vielä eteinen ennen muutosta:


Miltäs näyttää? :)


 
Free Hit Counter