20. kesäkuuta 2010

Söpö

Perheen miespuolisten henkilöiden riemuksi meille saapui tällä viikolla uusi perheenjäsen: Söpö. Söpö on risteytyskani, ei enää aivan poikanen ja nähdäkseni kotiutunut meille oikein kivasti. Itse vähän arastelin kanin ottamista; lisäännymmehän muutenkin loppuvuodesta, enkä halua itselleni ylimääräistä hommaa mutta luulen, ettei minun aivan kamalasti tarvitse Söpöstä huolehtia.



Joni etenkin on aivan myyty. <3 Kapsahti seuraavana aamuna kaulaani ja henkäisi: "Äiti, kiitos tuosta kanista!" Pakko oli sanoa, että ole hyvä vaan mutta idea taisi olla enemmänkin Tonin. :D Joni käy pihalta voikukan lehtiä oma-aloitteisesti ja olisi KOKO AJAN Söpön lähettyvillä. Hellyttävää.

Onneksemme Söpö ei ole kovinkaan arkaa sorttia, koska kolme poikalasta silitysvimmoineen saattaisi aiheuttaa herkemmälle pupulle slaagin. Yritin heille selittää, että miettikää kuinka isoja olette ja miten uhkaavalta voi tuntua, kun joka puolelta lähestyy innokas silittäjä. Noh, Söpö uskaltautuu kopistaan ulos myös poikien läsnäollessa joten ei näytä mikään arka tyttö olevan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Free Hit Counter