13. marraskuuta 2011

Isänpäivää ja pieni hyllydilemma

Isänpäivät tuli juhlittua ja meidän isäntä lähti ajelemaan kohti opiskelupaikkansa asuntolaa. Enää kaksi viikkoa, puuh. Tekaisin kakun, jossa välissä perinteistä mansikkaa, banaania ja kermavaahtoa. Sisäinen kondiittorini (kaikkee sisäistä mustakin löytyy) innostui ja yritin opetella pursottelemaan jollain Tokmannin tyllasarjalla. Hienompi tuli, kuin veitsellä levitetystä, jota tähän asti olen harrastanut. Leivontasuklaallakin hieman kikkailin, jotta isi tietää olevansa rakas. <3


Kun isi oli ulkona ihmettelemässä mihin mun kauppakassin parkkivalot ovat hävinneet, asensin keittiöön hyllyä. Toni toi Ikeasta Ekby Gällö-hyllyjä kaksin kappalein, valkeilla hyllylevyillä sekä jollain tammisilla. Koivuiset tilasin, mutta tammiset olivat olleet ainoat puunsävyiset paikalla. Viimeksi itse hyllykannakkeet olivat loppu.

Hitto, kun mä olen vähän allerginen tuolle tammelle. :-/ Koivu tai joku vaalea puu on oikeastaan ainoa, jota voin sietää, kiitos entisten pyökki- ja kirsikkakalusteiden. Laitanpa tässä siis kuvat molemmista, ja vapaasti saa kommentoida. Valkoiset hyllyt ovat tällä hetkellä kiinni ja luulen, että niin jääkin.. Tammi varmaan olisi paremman näköinen raikasta valkeaa seinää vasten, vai mitä? Kuvassa tammi näyttää aivan eri väriseltä, piru vie, kun sisäinen valokuvaajani ei ole vielä ilmoittautunut!


2 kommenttia:

  1. Kyllä nuo valkoiset hyllyt minustakin näyttää kivemmalta. Valokuvahan tosin aina vähän vääristää värejä ,mutta näin kuvan perusteella sanoisin, että valkoinen :) Ihana kakku, minä en saanut aikaiseksi mitään ruveta leipomaan. Onneksi anoppilassa palvelu pelaa aina vähän paremmin ;)

    VastaaPoista

 
Free Hit Counter