2. huhtikuuta 2010

Pilkullisia poikia

Maalis-huhtikuun vaihde menee näköjään meillä pilkkuillessa - vesirokossa. Sinällään hyvä, että tulee käytyä tuo läpi tässä vaiheessa, Josella tauti meni ainakin melko iisisti ohi. Josellahan tauti alkoi "sopivasti" Jonin synttäreillä, muutaman päivän piti korkeaa kuumetta ja sitten tehtiinkin jo pilkkuhavaintoja. Onneksi synttärit saatiin juhlittua, koska kaverisynttärit olivat lauantai-iltapäivänä ja illalla vasta yhdistin Josen kuumeet ja päänsäryt vesirokkoon.

Joni posket pullollaan puhaltamassa kynttilöitä Bakugan-kakusta. :)

Jonilla ensimmäinen rokkorakkula löytyi eilen, melkein kaksi viikkoa myöhemmin. Onneksi on pitkä viikonloppu, eli ensi viikolle tulee varmaan vain muutama päivä poissaoloa eskarista ja mutkallisia hoitojärjestelyjä. Yritän nimittäin, ettei minun tarvitsisi olla pois töistä, koska olin Josen takia poissa koko toissaviikon.

Muuten onkin tulossa rauhallinen viikonloppu, pojat lähtevät tänään isälleen eikä Jimikään ole meillä. Nyt voikin hieman hengähtää, ensi viikonloppuna on juuri sitä mölyä mökissä kun kotona on täysimiehitys. Lupailin pojille jo lauantaille HopLop-reissua Kuopioon, menisipähän edes osa viikonlopusta taistelematta. Pojilla on nimittäin ärsyttävä kausi päällä, koko ajan kaksi liittoutuu yhtä vastaan ja tämä yksi tulee itkemään etteivät toiset leiki hänen kanssaan. *huoh* Miljoona kertaa on puhuttu, että yhdessä pitää leikkiä mutta vissiin tämä ikäsidonnainen juttu on vaan läpikäytävä.

Taidankin alkaa tässä valjastaa lapsityövoimaa ulkohommiin herkkupalkalla. :D Pieni halkopinon jäänne pitäisi siirtää hangelta puukatokseen, saavatpahan pojatkin osallistua kotitöihin.

1 kommentti:

 
Free Hit Counter